sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Islantilainen villapaita

Pitkään olen halunnut myös itselleni islantilaisen Riddarin ja tässä se nyt on! Aiemmin syksyllä ihastuin harmaan ja keltaisen sävyihin ja silloin neuloin muutamat lapaset niillä. Sen innoittamana halusin neuloa itselleni villapaidan, jossa päävärinä olisi harmaa ja lisänä hieman keltaisen sävyä.
Tämäkin villapaita valmistui aika nopeasti. Katsoin juuri, että aloitin tämän neulomisen itsenäisyyspäivänä ja tänään sain valmiiksi. Vaikka päivät on pitkiä ja iltasin olen kotona aika myöhään, niin jostain ihmeestä sitä aikaa löytyy aina neulomiselle. :)
Olemme taas mieheni kanssa miettineet huolella kuka seuraavaksi saa yllätysvillapaidan. Tällä hetkellä mielessä on kolme henkilöä ja tänään aloitan neulomaan yhdelle heistä. ;) 

 Malli on siis jälleen Riddari ja lankana tuttu, turvallinen ja ihana Lettlopi!

Silloin joskus kun neuloin itselleni ensimmäisen islantilaisen villapaidan ohjeen mukaan, niin minun mitoilleni helmasta tuli aivan liian lyhyt. Koko ajan piti olla nykimässä helmaa alas. Onneksi sain jälkikäteen jatkettua helmaan lisää pituutta ja näin ollen paitaa on nyt mukavampi pitää. Nyt olen jo sen verran viisastunut, että neulon samantien reilummin pituutta. :)

Vasemmalla on mieheni Riddari joka on se aivan ensimmäinen jonka neuloin noin puolitoista vuotta sitten. Villapaita on ollut kovassa käytössä ja siitä huolimatta pysynyt hyvässä kunnossa ja ehjänä. Eli kyllä nämä voittaa mennen tullen kaupasta ostetut! :)
Ja nyt meillä on ehkä meidän kylän cooleimmat neuleet ikinä! :D


14 kommenttia:

  1. Hieno paita 😊 Itsellä on tekeillä myös ensimmäinen islantilaisneule Aftur samaisesta langasta. Ensikosketus lankaan oli että en tykkää kun tuntui vähän karhealta ja neuloessa lähtee langasta karvaa joten saa olla usein imuroimassa neulomisen jälkeen 😀 Mitenköhän käytössä tuo "karvanlähtö" on lähteekö paljon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitos! :) Minullakin lähtee neuloessa jonkin verran karvaa langasta, mutta ei sitä käyössä enää niin paljoa lähde.
      Alussa minustakin tuntui, että lanka on liian karheaa, mutta se pehmenee neuoloessa ja lisää käytössä.
      Mielestäni tämä lettlopi on paras lanka näihin neuleisiin. Tuo kivasti luonnetta. <3

      Poista
  2. No kyllä kelpaa noissa villapaidoissa poseeratakin. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä! Juuri kävin ulkoiluttamassa omaani metsälenkillä. :)

      Poista
  3. Tyylikäs perinteinen ja toimiva varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Riddari on kyllä kaunis malli. Ja toimivia nämä kyllä ovat. Ei tarvitse aina olla laittamassa toppatakkia päälle. :)

      Poista
  4. Upeita ja suuritöisiä neuleita ♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä nuo aika nopeasti valmistuu vaikka ovatkin suuritöisiä. :)

      Poista
  5. Hei! Mitä mieltä olet kokojen suhteen. Millä koolla olet itsellesi kutonut? -Katri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Minä itse olen kokoa S, mutta neulon aina koon M mukaan. Haluan, että neule on sen verran iso, että alle mahtuu tarvittaessa huppari tms.

      Poista
  6. Ihana paita! Osaatko sanoa paljonko tässä oli langan menekki ja mitä värejä (koodeiltaan) käytit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Anteeksi, että vastaaminen kesti.
      Pääväri vaalea harmaa on 0056, valkoinen 0051, tumma harmaa 0057 ja keltainen 9264.
      Itse varaan aina pääväriä muutaman kerän enemmän mitä ohjeessa on, koska neulon aina pidemmät hihat ja helman. Eli tässä taitaa olla pääväriä noin 9 kerää ja muita riittää 1 kerä.

      Poista