lauantai 24. kesäkuuta 2017

Islantilainen villapaita

Olin jo pitkään ihastellut erästä islantilaista villapaitaa nimeltä Vetur eli Talvi. Aiemmin en ole kyseistä neuletta neulonut. Halusin neuloa tämän villapaidan miehelleni.
Lähes kaikki villapaidat olen neulonut suosikkilangallani, eli Lettlopilla. Tämä neule on neulottu Plötulopilla, joka oli minulle uusi tuttavuus.
Alkuun tämä Plötulopi osoittautui hankalaksi neulottavaksi, koska lanka on hahtuvamaista ja meinasi katketa koko ajan. Piti olla tarkkana, ettei lanka jää kiinni mihinkään tai etten istu päälle. Näin kävikin useita kertoja. Onneksi kuitenkin oli helppoa liittää lanka takaisin työhön ja jatkaa neulomista. Hankalan alun jälkeen pääsin vauhtiin, eikä neulominen ollut enää vaikeaa, vaikka edelleen piti olla tarkkana langan kanssa. Jännitystä lisäsi myös se, kun ala-osa vaikutti alkuun aika kapealta vaikka otin yhtä kokoa isomman mallin.
Villapaita valmistui sopivasti juhannukseksi, sillä juhannuksena meillä on mieheni kanssa yksi vuosipäivä suhteemme johdosta. :) Kahdeksan vuotta sitten juhannuksena tapasimme ensimmäisen kerran ja siitä kaikki lähti hitaasti ja varmasti eteenpäin. 

Oli juhannus 2009, minulla oli suunnitelmia tuolle juhannukselle jotka siten kaatuivat. Päätin aluksi, että sitten vietän juhannuksen yksin kotona. Jossain vaiheessa päätin kuitenkin laittaa ystävälleni viestiä ja ehdotin hänelle, että lähtisimme kaupungille. Hän kertoi olevansa ja kaupungilla veljensä luona ja että hänellä ei ole oikein sopivaa vaatetusta päällä ja tennarit jalassa. Johon minä sitten vastasin, että minäkin laitan vähän "huonompaa" päälle ja tennarit myös, niin olemme sitten tasavertaisia. Heh!
Vietimmekin oikein hauskan ja hikisen illan ravintolan tanssilattialla. :D Kun sitten aamulla klo 5 kävelin lähes kotikadullani, niin kuulin takaani juoksuaskeleita. Hetken jo ajattelin, että mitähän kohta tapahtuu? Nuo juoksuaskeleet pysähtyivät vierelleni ja siinä seisoi komea mies hieman märkänä. Hän oli käynyt uimassa suhkulähteessä ja juoksi itseään kuivaksi. :D
Lyhyen keskustelun aikana minulle selvisi, että hän oli kyläilemässä vanhempiensa luona, jotka asuivat lähellä minun kotiani. Näin jo edessäni risteyksen josta tämä mies kääntyisi vasemalla ja minun pitäisi käänytä oikealle. Tuli pieni hätä!!! En voinut päästää tätä miestä vanhempiensa luokse! Tein nopean liikkeen ja pyysin häntä luokseni viinilasille! :D
Tuosta juhannuksesta kaikki lähti hitain ja varmoin askelein eteenpäin. Nyt kahdeksan vuotta yhdessä joista reilut kaksi vuotta naimisissa. <3
Huvittavaa tässä on se, että hänen kotipaikkansa on muutaman sadan metrin päästä siitä, jossa minä tuolloin asuin 10 vuotta. Lähes päivittäin kuljin tämän talon ohi enkä ikinä nähnyt häntä pihalla saatika hänen vanhempiaan. Ehkä hänen pitikin muttaa liki 300km päähän jotta me pystyimme tapaamaan. <3

 Tässä homma on vielä alussa.
Jännitti ja pelotti kovasti kun lanka katkeili ja ala-osa tuntui kapealta miehelleni vaikka otin reilumman koon.

Plötulopi on siis 100%  islantilaista lampaan villaa.
Tässä villapaidassa on: suklaanruskea väri: 1032 ja harmaa 9102.
Kuten kuvasta näkee, niin lanka on hahtuvaista ja herkästi menee poikki.
Tämä neule on neulottu kaksinkertaisella langalla.
Neule on hieman paksumpi kuin Lettlopilla neulotut.
Minä en kuitenkaan vielä hylkää tätä lankaa. Tulevaisuudessa haluan vielä neuloa tästä langasta. :)



Tässä villapaita on jo edennyt pitkälle ja neulominen sujui ongelmitta.


 Villapaita valmistui juuri sopivasti juhannukseksi...


...Ja onneksi se oli juuri oikean kokoinen miehelleni! <3
Hieman kyllä hirvitti ensimmäinen sovitus kun pelkäsin, että neule repeää liitoksistaan hahtuvaisen langan takia, mutta valmis neulos on kuitenkin tiivistä ja hyvää.
Kainaloiden silmukointi oli tosin haastavaa langan suhteen, mutta muutamat varmuusompeleet kun tein niin hyvä tuli. :)


Mallina tämä paita on mielestäni todella ihana ja kaunis.
Vielä joskus haluaisin itesllenikin tällaisen.

 Tyttäreni otos meidän eiliseltä pyöräilymatkalta. <3

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Islantilainen villapaita

Tämä aamu alkoi villapaidan viimeistelyllä ja siinä ohessa räystäältä räystäälle juoksemisella. Näin sadepäivänä olen taas laittanut jokaisen räystään alle ämpärin ja tyhjentänyt niitä isoon vesisäiliöön, jotta saamme kasteluvettä kasvimaalle.

Olen pitänyt pientä taukoa islantilaisten villapaitojen suhteen ja tehnyt muita käsitöitä välillä. Tosin ikävä on ollut kova näiden tekemiseen. Joten vajaa kaksi viikkoa sitten ratkesin ja tilasin kolmeen villapaitaan langat. :) Toisinaan tuntuu ja etenkin nyt, että iso pyörä heittää päässä näiden suhteen....siis sillai hyvällä tavalla! :D Nyt kun sain taas valmiiksi tämän uusimman villapaidan, niin olen aivan näiden lumoissa. Voisin vain hiplata Lettlopi lankoja, silitellä valmiita villapaitoja ja neuloa, neuloa ja neuloa unohtaen kaiken muun! <3

Tämän villapaidan tarina alkaa siitä, kun noin vuosi sitten tapasin siskon pojan tyttöystävän. Kun tapaan ihmisiä ensimmäisen kerran en näe heitä väreinä. Yllätyin suuresti, kun tapasin tämän ihanan naisen, niin ensimmäisenä mieleeni tuli väri KELTAINEN! Ja tämän ensimmäisen tapaamisen jälkeenkin näen hänet aina keltaisena. :)
Tässä kevällä kun minulla oli syntymäpäivät, niin sain tältä "keltaiselta naiselta" hänen itsepiirtämän kortin. Kortissa on puun vieressä punainen mökki, jonka rappusilla ilmeisesti minä istun ja neulon keltaista kaulahuiva. Lankakerä on taivaalla aurinkona, josta lanka valuu alaspäin. 
Kortti on niin ihana joten ehdotin diiliä! Pyysin, että jos hän maalaisi meille samalla idealla taulun. Minun lisäkseni taulussa pitäisi olla myös mieheni esim. lapion varressa tai jotain muuta pihatyötä tekemässä, koska niin ne hommat täällä menee! Heh! Vastalahjaksi ehdotin villapaitaa ja kaupat tuli heti! Innoissani ja malttamattomana odotin, että mihin väreihin hän päätyy villapaidan suhteen. Toivoin niin kovasti ketaisen ja oranssin sävyjä. Vaikka itse en käytä kovin värikkäitä vaatteita, niin välillä on ihana neuloa niitä. Toiveeni toteutui ja hän halusi juurikin villapaidan jossa on värejä ja vieläpä ketaisen ja oranssin sävyjä muutamalla muulla sävyllä.
Jännityksellä odotan millainen taulusta tulee.

 Tämän islantilaisen villapaidan nimi on Aftur eli uudelleen.



Villapaita valmistui ennätysvauhtia. Normaalisti minulla menee villapaidan neulomisessa noin kolme viikkoa, mutta tässä meni vain viikko! Syy lienee siinä, että jäin koukkuun norjalaiseen nuorten sarjaan nimeltä SKAM. Sitä tuli seurattua kaikki illat ja samalla neuloin. :) Kieltämättä sarja on niin innostava vaikka onkin nuorisolle suunnattu.

Lettlopin väreinä tässä neuleessa on; keltainen 9264, vihreä 1406, harmaa 0054, musta 0005, kullankeltainen 9426, oranssi 1410

Vasemmalla on tämä uusin villapaita ja oikealla on oma neuleeni jonka olen tehnyt itselle aiemmin. Omassa paidassani oli alunperin hieman liian lyhyt helma, joten neuloin jälkikäteen vielä muutaman sentin lisäpituutta jolloin siitä tuli hyvä.

Onhan ne niin kauniita yhdessä ja erikseen!

 Tässä on kortti jonka sain ja tällä idealla saamme taulun!

Pitkän tauon jälkeen oli niin ihanaa saada lankoja villapaitoihin. Tässä pakkasin lähes kaiken tarvitsemani kolmeen villapaitaan.
Seuraavan villapaidan saa mieheni. <3